maanantai 20. toukokuuta 2013

Kisa 19/5

Sunnuntai-aamun valjetessa olo oli yllättävän hyvä huolimatta edellisen päivän 120 kilometrin kilpailusta. Odotusarvo aamulle oli paljon huonompi, joten päivä alkoi vallan mainiosti auringonkin paistaessa ensimmäistä kertaa viikon aikana.

Päivän kilpailu oli Brysselin lähistöllä oleva 93 kilometrin Kermesse-kisa. Kilpailu ajettiin 13 kilometrin kierroksella, joka kierrettiin seitsemän kertaa. Reitille mahtui myös kolme reilun kilometrin mittaista mäkeä. Mäet olivat varsin loivia, mutta sehän vain helpottaa vauhdin pitoa ryhmän kärjessä.

Kilpailu noudatti jo tutuksi tulevaa kaavaa. Alku täysillä ja loppu sitä vauhtia kun jaksetaan. No, nyt on myönnettävä, että tämä kisa ei ollut ihan niin kova kuin olisi voinut toivoa. Vauhti oli välillä varsin maltillista johtuen tosin kilpailureitin luonteesta. Jokaisella kierroksella jokaisessa mäessä taidettiin muutama kuski pudotella pois.

Noin tunnin kohdalla missasin pahasti ison irtiottoryhmän, jossa oli reilu kymmenen kuskia. Onneksi pääjoukossa oli vielä monia kuskeja joilla oli ajohaluja, joten reilu 10km myöhemmin saimme toisen irtiottoryhmän aikaiseksi. Molemmat ryhmät olivat liian isoja, jotta veto olisi toiminut kunnolla. Liki 25km ryhmät ajoivat vuorotellen hiljaa ja kovaa noin 10-20 sekunnin erolla toisiinsa. Viimeisellä kierroksella kakkosryhmästämme muutama kuski veti väkisin raon kiinni ja itse onnistuin roikkumaan mukana.

Lopussa mäkeen porukkaa paloiteltiin sopiviin pikkuryhmiin ja omalla painollani suhteessa tuotettuun tehoon löysin itseni kärjen takana olevista ryhmistä. Lopussa vielä tyhmäilin kirissä ja menetin monia sijoja. Tuloslistalla 23. sija ei tyydytä, koska fiksummalla ajamisella tällä reitillä olisi pitänyt pystyä parempaan.

Kolme kilpailua ajettuna Belgiassa ja vähitellen alkaa ajorytmi löytymään. Toki edessä lienee vielä monia pettymyksiä, mutta toisaalta tämän viikonlopun 215 kilpailukilometriä ovat omiaan vahvistamaan kuntoa. Tässä ihan odottelee jo kesäkuuta ja tehoharjoittelun aloittamista. Tähän mennessä vuoden 2013 aikana on tehty 12 intervalliharjoitusta. Kisat ovat toki toimineet tähän asti kovina treeneinä, joilla perusajovauhtia koitetaan jalosta kilpailuvauhdiksi.

Lepopäivää viettäen,

-M

Ei kommentteja: