lauantai 25. toukokuuta 2013

Kisaviikonloppu 25.-26.5

Aloitetaan kuitenkin perjantaista. Aamu valkeni aurinkoisena Flaanderin peltoaukeilla. Tämä oli sen verran harvinaista herkkua, että nopean aamupalan jälkeen lähdin heti ajamaan. Tavoitteena saada tehtyä kuukauden ensimmäinen vetotreeni ilman sadetta.

Melko hyvin suunnitelma pitikin. Viisi tasaista vetoa tuli tehtyä hyvään sivutuuleen ajaen. Vedot itsessään eivät olleet mitään tehojen tai vauhdin riemujuhlaa, vaikkakin syke oli yli 90% maksimisyketason. Toki kerran kuussa kun ajaa vetotreenejä niin syke tuppaa nousemaan.

Lyhyt lenkki sujui liki loppuun asti ilman kastumista. Viimeisen puolen tunnin aikana satoi vartin verran, joka takasi sen, että jalat olivat kylmät kun majapaikan piha saavutettiin. Treenistä jäi kuitenkin hyvä fiilis muutaman onnistuneen intervallin ansiosta.

Viikonloppu pitääkin sisällään jälleen kaksi kisaa. Tänään suuntaan Rotselaar:iin, jossa ohjelmassa noin 100km kierrosajo. Reitistä ei ole mitään ennakkotietoa itselläni, mutta tuuli on tänään varsin reipas. Saa siis sykkiä jälleen ihan kunnolla.

Viikonlopun toinen kisa on joko sunnuntaina tai maanantaina. Tämän suhteen teen päätöksen vasta sunnuntai-aamuna. Mikäli kisaan maanantaina on sunnuntaina ohjelmassa reipasvauhtista lenkkeillyä kisamatkan verran. Pikku hiljaa pyritään rakentamaan "kolmen päivän" kuntoa, jota viimeistellään heinäkuussa ennen mahdollisia etappikilpailuja ajamalla kolme kilpailua putkeen.

Ketju poikki,

-M

Ei kommentteja: