lauantai 29. kesäkuuta 2013

SM Aika-ajo

En ole koskaan oikein tempokisoihin päätynyt viivalle. Lieko syynä laiskuus ja tempopyörän puute, mutta harvemmassa on ne kerrat kun allekirjoittanut on lähtenyt ajamaan kilpaa yksin kelloa vastaan.

Porin SM-kisat tarjosivat tähän kuitenkin poikkeuksen. Harjoitusohjelmaan sopi todella hyvin perjantaille osunut SM-tempo, joten oli aika kiinnittää lisätangot maantiepyörään ja laittaa numero keskelle selkää ja hypätä baanalle.

Reitti oli hienoa kumpuilevaa tietä, jota ajettiin yhteensä 45 kilometrin verran. Ne muutamat tempot joita olen ajellut ovat aina päättyneet, tai oikeastaan alkaneet, samalla tavalla. Alku liian kovaa ja loppu hitaasti hiipuen. Eilisen tavoitteena olikin ajaa ehjä treeni, jossa vauhti tuli jakaa tasaisesti koko matkalle.

Vauhdinjako onnistuikin vallan kivasti. Yritin ajaa koko kisan maltillisesti ja olla rasittamatta liikoja ennen sunnuntain maantieajoa. Aikaa 45 kilometrin rypistykseen meni tunti ja kuusi minuuttia. Nopeimmat ajoivat alta tunnin. Toisaalta ajelin koko kisan sopivasti alle anaerobisen kynnyksen, jotta intensiteetti ei kasvaisi liikaa. En ole tempoa ollenkaan treenannut ja Hammarössa ajettu 23km oli vain kaunis muisto ajon alkaessa.

Kenties vähän laiskan ajelemisen johdosta olin tempon jälkeen vallan pirteä ja olo oli, olkapäätä lukuunottamatta, erittäin hyvä. Päätinkin siinä maaliin rullaillessani, että ensi vuonna hankin aika-ajopyörän lainaan ja panostan SM-aika-ajoon oikein kunnolla. Tai ainakin muutamien erikoistreenien kautta.

Paljastetaanpas loppuun muutama numero tehomittarin näytöltä:

Matka: 45,83km (mittarin matka, kisäjärjestäjien lienee oikea)
Keskin.: 41,3kmh
Keskisyke: 178BPM
Keskiteho: 333W

Huomenna onkin ohjelmassa noin 185km maantieajo mukavan oloisella reitillä. Tänään illalla hierotaan vielä olkapäätä/selkää, jotta huomenna olisi mahdollista ajaa koko kisa läpi. Katsotaan kuinka käy.

Ketju poikki,

-M

Ei kommentteja: