perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tyhjästä on paha nyhjästä tarinaa

Blogissa ollut hiljaista. Eipä toisaalta ole tapahtunutkaan mitään mistä kirjoitella. Kahvia on mennyt viikkoon muutaman paketin verran ja allergialääkkeitä liki saman verran. Toinen edellämainutuista elämän pikku avustajista on auttanut, mutta toinen ei.

Viime viikonlopun Lahti GP oli loistavasti järjestetty korttelikilpailu aivan Lahden keskustassa. Reitti oli hyvä, pieni pätkä hiekkaa mainio lisä ja järjestelyt aivan loistavat. Tunnelma on Fellmanin ajoissa huomattavasti parempi kuin muissa kansallisissa korttelikilpailuissa. Tuleeko se hyvien järjestelyjen kautta, hyvän kuskikattauksen myötä vai hyvästä radasta on vaikea sanoa. Joka tapauksessa Fellmanin kaltaisia kisoja tarvittaisiin Suomeen enemmän. Toki iso kiitos radasta ja järjestelyistä kuuluu aina järjestävälle seuralle.

Itse kisa oli hyvä vauhtinen heti alusta asti. Missasin ratkaisevat irtiotot, joten kotiin ei tullut Lahdesta kuin rikkinäinen rengas ja pussillinen pyykkiä. Ensi vuonna uudestaan. Kuten myös Porvoon Ajot, jotka jäivät itseltäni tänä vuonna välistä.

Tänä viikonloppuna olisi ohjelmassa radalla SM Omnium. Kuudesta lajista (lentävä 250 metriä, pisteajo, pudotusajo, 4km takaa-ajo, linja-ajo, 1km aika-ajo) koostuva ratakilpailu on kesän ainoa ratakisani Suomessa. Harjoitteluaikaa tähän uhrattiin kahden session verran, joten ihan yhtä luottavaisin mielin en ole kuin viime vuonna.

Tänä vuonna Omniumissa on kuitenkin luvassa hyvää taistelua alle 23-vuotiaiden EM-kilpailujen edustajien kesken. Hiski Kanerva ja Roope Nurmi ovat lähdössä muutaman viikon päästä edustamaan Suomea Portugaliin, joten pojilla on lienee kova taistelu edessä Suomen Mestaruudesta.

Oma tavoitteeni on ajaa lauantaina tasaisia ajoja ilman suurempia höntyilyjä. Sunnuntaina aamun avaava 4km takaa-ajo on oikeastaan lähtönä se jota eniten odotan. Tarkoituksena on katsastaa uusitun ajoasennon vaikutukset aikaan. Niin, ja tietenkin katsastaa kuntotekijöiden (mahdollinen) kehittyminen vuoden aikana.

Omniumin jälkeen on ohjelmassa kolme tiukkaa treeniviikkoa ennen paluuta Belgiaan. Heinäkuun Tour of Liege ja Tour of Vlamse Brabant ovat jo pikkuhiljaa hiipimässä mieleen. Liegen mäkisiä maastoja varten tulisi saada hiukan painoa pois. Tämä tarkoittanee sitä, että hymyä nähdään nälkäisen miehen huulilla harvoin. No, onneksi painoa on saatava vain vähän pois ja aikaakin on kuukausi.

Ketju poikki,

-M

Ei kommentteja: