perjantai 7. kesäkuuta 2013

Tynkäviikonloppu

Kesäkuun kelien helliessä pyöräilijöitä on treenitkin sujunut kuin itsestään. Treeniohjelma oli varsin helppo tälle viikolle ja kun viikonloppunakin on vain yksi kilpailu on viikko rasitukseltaan liki palauttavan tasoa.

Viikonloppuna olisi ollut Lahti GP:n lisäksi tarjolla Porvoon-ajot, mutta tällä kertaa tuo mitä mainioin kilpailu jää välistä. Allergioiden ja pienten polvivaivojen johdosta teimme päätöksen jo reilu viikko sitten, että en aja Porvoossa. Oli parempi keskittyä vaivojen paranteluun ja kuntotasojen nostoon pienen suvantovaiheen jälkeen.

Viikon treenit ovat noudatelleet samaa peruskauraa kuin koko kevään. Perusajoa nousevilla kilometreillä. Tosin tällä viikolla kilometrimäärätkin olivat melkoisen pieniä. Tiistaista torstaihin kertyi 270 kilometriä mittariin ja aikaa alle kahdeksan tuntia. Pientä mukavuutta treeneihin on tuonut Luostarisen Henkan ajoseura tiistaina ja torstaina. Kahdestaan ajellessamme olivat lenkkien keskinopeudet 38,1 ja 39,0kmh. Varsin mukavaa vauhtia siis päästiin jo etenemään. Kenties juhannusviikolla saadaan reilun satasen lenkeillä rikottua neljänkympin keskinopeus.

Kisoja on kovin niukasti kesäkuun Suomessa. SM-Omniumin ajan ensi viikolla Helsingissa, jossa tavoitteena on kilpailla U23 -luokan EM-kilpailuihin lähteviä kuskeja vastaan mahdollisimman hyvin. Oma ratatuntuma on noin neljän viikon päästä Brnosta, mutta eiköhän tuota tuntumaa saa taas noiden kahden kisapäivän aikana kivasti takaisin. Omnium onkin ainoa ratapyöräilyn SM-kilpailu tänä vuonna heinäkuun mennessä Belgiassa etappeja ajellessa.

Ketju poikki,

-M

Ei kommentteja: