perjantai 9. elokuuta 2013

Sairastelu jatkuu

Viime perjantaina alkanut kuumeilu on pikku hiljaa väistymään päin ja toiveet siitä, että sunnuntaina pääsisi ajelemaan lenkkiä ovat varsin suuret. Sairastelut nyt ei koskaan tule hyvään paikkaan, mutta onneksi tässä on vielä neljä viikkoa aikaa hioa kuntoa kohti syksyn ensimmäistä UCI GP-kilpailua. Toisaalta mieltä kaihertaa se, että tässä menettää kahden viikonlopun kilpailut, jotka olisivat taatusti olleet tarpeen.

Seuraavien viikkojen aikana aika tulee kulumaan rullilla ja maantiellä, sekä myöhemmin rullilla ja radalla. Ja tietysti mukana on maantiekilpailuja koko ajan tukemassa rataharjoittelujaksoa. Samalla ohjelmaan tulee lantionliikkuvuutta tukevia harjoitteita.

Ratapyörää tosiaan testailin tuossa reilu viikko sitten Bruggen-velodromilla. Ajelin pyörälläni ensimmäisen kerran sitten kesäkuisen kaatumisen ratakisoissa. Jotenkin pyörä vain tuntui oudolta ajaa. Kovasti olen sitä koittanut tutkia,että onko rikki jostain vai ei, mutta mitään näkyvää en ole löytänyt. Tarvinnee vielä tutkia uudestaan ja käydä testaamassa myös radalla vielä, jotta saisi varmuuden siitä onko pyörä ehjä vaiko rikki.

Tapahtumaköyhistä sairaspäivistä ei tämän enempää taida jutun juurta irrota, joten eiköhän pistetä jälleen "Ketjua poikki"

-M

Ei kommentteja: