torstai 5. syyskuuta 2013

International Belgian Open

Viimeisen kahden viikon rataharjoittelu enteili tosiaan kilpailuja radalla tulevaksi. Avaan ratakauteni Gentin radalla järjestettävässä UCI GP:ssa. Tämän jälkeen matka jatkuu lokakuussa kahden GP-kilpailun verran.

Elokuun alun sairastelusta huolimatta sain rataharjoitukset tehtyä suhteellisen hyvin. Olin toki kokoajan luvattoman paljon kierrosaikoja perässä ja tämä tullee näkymään myös viikonloppuna. Onneksi jaloissa on hiukan kisatuntumaa Kermeksista, joten ihan pystymetsästä ei tarvitse kisoihin mennä. Olen myös päässyt harjoittelemaan sisäradalla kahden viikon ajan, jota en ole aiemmin päässyt tekemään ennen kovempia kilpailuja.

Kansainvälisen pyöräilyliiton, UCI:n, tämän keväisen sääntömuutoksen ansioista kilpailuja radalla on huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Tämä siksi, että kaikkien yksittäisten kuljettajien on kerättävä rankingpisteitä GP-kilpailuista päästäkseen Maailman Cupin kilpailuihin ja sitä myöden MM-kisoihin. Pisteiden keräämisen takia myös kilpailijamäärät ovat kasvaneet ja taso samoin.

Osiltaan johtuen UCI:n ranking-järjestelmästä en aja omniumia Gentissa. Ohjelmassa on linja-ajo, piste-ajo ja 4km takaa-ajo. Ryhmälähdöt ovat perjantaina ja takaa-ajo lauantaina. Ryhmälähtöjä on vaikea lähteä ennakoimaan. Kovaa tullaan tietenkin ajamaan, mutta se miten ajot rakentuvat jää nähtäväksi. Takaa-ajossa tarkoituksena on saada hyvä ja ehjä ajo aikaiseksi. Aikatavoitetta ei ole, mikä johtuu isoilta osin harjoitusten hitaista ajoista.

Kilpailuihin on ilmoittautunut 11 maata ja miehissä on mukana mm. Britannia, Irlanti, Belgia, Italia, Uusi-Seelaanti, Tanska ja Espanja. Kuskeista joita kisoihin on tulossa ei ole tietoa, mutta sillä ei toisaalta ole juurikaan merkitystä. Vauhdit ovat olleet ajamissani GP-kisoissa aina erittäin kovia riippumatta siitä kuka siellä on ajamassa.

Pyörät, kiekot ja rattaat pestyinä odottamassa kilpailuja
Viikonlopun kisojen tunnelmia päivittelen twitterin puolelle päivien päätteeksi.

Ketju poikki,

-M

Ei kommentteja: