sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kilpailu: TS-kortteliajot

Sunnuntainen TS-kortteliajot keräsivät Aurajoen rannoille mukavan määrän pyöräilyn ystäviä seuraamaan aurinkoiseen säähän, kuinka ajelimme viitisenkymmentä kierrosta kilpaa. Oli todella hieno myös kuulla yleisön kannustavan ohi ajavaa pyöräilijäryhmää.

Lauantain tapaan lähdimme pienellä, epäyhtenäisellä, Urheiluliiton joukkueella ajamaan hyvistä sijoituksista ja haastamaan muita seuroja. Kilpailun alusta asti matka taittui ihan mukavaa vauhtia ja itse koitin päästä mukaan irtiottoyrityksiin aina kun vain mahdollista oli. Helpolla ei tänäänkään päässyt ja lopussa alkoi matka hiukan painamaan. Kilpailun aikana oli pääjoukko pienentynyt kuitenkin merkittävästi, joten lopussa oli helppo istuskella kärjen tuntumassa kun kilpailun voittoa ratkottiin.

Voitto ratkaistiin taas tutulla kaavalla. TWD-Länkenin vahva joukkue sai omat kuskinsa kärkeen kolmisen kierrosta ennen maalia, jonka jälkeen odoteltiin loppukiria Länkenin nostaessa tasaisesti vauhtia. Itse olin mukavasti viidennellä paikalla, kun lähdimme viimeiselle kierrokselle, mutta edellisellä kierroksella kolaroinut kanssakilpailija oli tien pinnassa hoidettavana, joka maksoi itselleni kolmanneksi viimeisessä kurvissa hiukan turhan paljon aikaa.

Länken otti komean neloisvoiton Ilari Kahilan viedessä ensimmäisen sijan. Itse rimpuloin maaliin viidentenä, joka oli aavistuksen laiha lohtu. Toisaalta parempaan ei ollut edellytyksiä, joten tähän on tyydyttävä. TWD-Länkenin organisoitu ajo on viime vuosina ollut hienoa seurailtavaa TS-kortteleissa, joten ehdottomasti voitto meni vahvimmalle joukkueelle. Turun Urheiluliitossa tuskin pystytään vielä lähivuosina samaan seuramme ollessa enemmän individualistien yhteenliittymä, jossa ei myöskään seuran taholta arvosteta joukkueena työskentelyä.

Matka jatkuu seuraavat pari viikkoa tiiviin harjoittelun merkeissä maantie- ja cyclocrosspyörän kanssa. Lomaan hiukan rullia ja lihashuoltoa ja odotellaan, että kunto tästä lähtisi hiukan kehittymään ennen ratakauden alkua.

Ketju poikki,
-Mika

Ei kommentteja: