lauantai 30. elokuuta 2014

Kilpailu: GP Suisse, päivä 2

GP Suissen kuulumiset muutaman päivän myöhässä, mutta ollut pientä kiirusta kilpailujen ja siirtymien kanssa. Seuraavat kisakuulumiset viimeistään maanantaina.

GP Suissen toinen päivä alkoi kilometrin aika-ajolla. En harjoittele kilometriä mitenkään erityisharjoitusten muodossa, vaan kilometri on enemmän takaa-ajo-, ja viimeistelytreenien kautta nykyiseen kuosiinsa harjoiteltu. Kilometrillä vaadittavat fyysiset ominaisuudet ovat niitä, joiden kautta kansainvälisissä kisoissa on myös mahdollista saada tuloksia niin pistarissa kuin scratchissa.

Alustuksesta saattaa arvata, että kilometri sujui mallikkaasti. Epätasapainoisen ajon loppuaika oli 1.06.635. Eli kansallisesti ihan hyvä aika, mikä ei tietenkään kansainvälisesti riitä mihinkään. Ajo itsessään oli vaikea. Lähdin liikkeelle terävästi, en kuitenkaan vienyt kiihdytystä ihan loppuun, nostin vauhtia puolessa välissä, mutta katkesin isoon välitykseen 150 metriä ennen maalia. Kuten sanottua, kilometriä ei ole mitenkään treenattu vaan kilsat tulevat treenien sivutuotteena.

Kilometrin jälkeinen lentävä kierros tuntuu olevan yhä kovin vaikea pala. Kello pysähtyi 14,2 ,joka on oma ennätysaika, mutta jolla ei näissä kisoissa juhlita. Päivän päättäneessä pisteajossa yli viiden tunnin ajotauko taisi painaa liikaa, yhdistettynä laadukkaiden kuskien vauhdinpitoon ja omaan heikkouteeni. Tuloksena keskeytys ennen 20 kilometrin täyttymistä. Ei pysty niin ei pysty. Sellaista 50-51kmh:ta pystyy vielä ajamaan, mutta kun mennään 51kmh keskivauhtien yläpuolelle niin omat kyvyt tulevat rajoittamaan tekemistä. Maita nyt ei kannata vielä myydä, koska GP Suissen omniumin kymmenen joukosta voitaneen veikata suurimman osan olevan myös EM-kilpailujen kympin joukossa.

Omalla kohdallani on melko selvää, että omniumia en tule kansainvälisesti ajamaan edelleenkään muuta kuin kehittyäkseni pistarissa ja scratchissa. Omnium on nopeiden miesten leikkiä kansainvälisissä kilpailuissa ja niin kauan kun omat 250m, 1km ja 4km aikani ovat nykyistä tasoa ei näissä kekkereissä ole asiaa viiden joukkoon. Lentävältä 250m pitäisi saada reilu puoli sekuntia pois, jotta kello pysähtyisi 13,5-13.6 tuntumaan. Kilometrin tulisi kulkea 1.05 pintaan ja 4km aika-ajon 4.35 tasoon. Aika kaukaisia aikoja ovat kaikki. Tosin henkilökohtaisesti tavoitteenani on ajaa kilometri vieläkin kovempaa, samoin 4km ja lentävä kierros. Joten, ehkäpä omniumkin joskus vielä kulkee...

Sveitsistä lähdin kymmenen aikoihin illalla kohti Saksaa, jossa ohjelmassa oli perjantaista lauantaihin seuraava omnium-kilpailu. Nelisen sataa matkakilometriä yöllä verottivat voimia, mutta Saksaan on aina ilo mennä kilpailuihin. Etenkin Dudenhofenissa on mainio ulkorata, jossa katsomo täyttyy aina viikonloppukisoissa olutta ja bratwurstia nauttivista pyöräilyn ystävistä. Saksasta lisää myöhemmin.

Ketju poikki,
-M


Ei kommentteja: