sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

UCI GP Liettua, päivä 3

Kerrankin voi olla iloinen, että löysäilyllä oli positiivisia vaikutuksia. Siinä missä eilen illalla, samalta sängyltä, kirjoitellessani valittelin, että piti ajella vain kisat läpi, koska olo oli mitä oli, ei tänään ollut tietoakaan eilisen pienistä vaivoista.

Aamu alkoi kilometrin aika-ajolla. Aika painui 1,07.09 ,joka on varsin kelpo suoritus. Ei hyvä, mutta kelpo. Aineksia on parempaan ja odottelenkin jo kuumeisesti, että pääsen elokuussa seuraaviin ratakilpailuihin.

Kilometrin jälkeen oli vuorossa lentävän kierroksen aika-ajo. Noin 70 metriä ennen maalia alkoi takamus pomppimaan satulassa siihen malliin, että tajusin tekniikan alkavan hajoamaan pahasti. Aika taululla oli 14,2 ,joka jäi kymmenyksen omasta ennätyksestäni. Ajosta oli helppo löytää helposti korjattavissa oleva asia, joten ei muuta kuin sorvin ääreen; elokuussa nähdään miten käy!

Aamusession päätti UCI Scratch. Kilpailu oli haastava, koska viivalla oli neljä joukkuetta joilla oli mukana enemmän kuin kaksi ajajaa. Eli kilpailun kulku oli varsin selvä; luodaan irtiotto, jossa on jokaisesta edellä mainitusta joukkueesta yksi ajaja. Olin muutamassa hyvässä koostumuksessa mukana, mutta lopullisen neljän ajajan hatkan missasin. Ei vain ollut jalkaa mennä mukaan. Kisan lopussa koitin vielä pitkällä irtiotolla hakea viidettä sijaa, mutta sopivasti puolisen kierrosta ennen maalia takaata ohitti useampi kuski, joten loppusijoitus oli yhdeksäs. Eipä tuossa kummempia. Viisitoista arvokasta kisakilometriä.

Sunnuntain päätti omniumin pisteajo. 40km matka vaikutti ylitse pääsemättömältä koitokselta ennen starttipyssyn pamausta. Kisa oli kuitenkin, ehkä jopa valitettava, leppoisa, joten matka taittui pääjoukossa noin viidenkymmenen kilometrin tuntivauhdilla. Jalkoja ei varsinaisesti ollut, mutta kahdesti yritin luoda irtiottoa, jolla olisimme saaneet pääjoukon varvattua. Hyviä yrityksiä, mutta koskaan ei irtiotossa olleiden kuskien intressit kohdanneet.

Kolme päivää kilpailemista takana. Fiilikset vähän kaksijakoiset. Ehkäpä näitä lienee hyvä heijastella omassa postissaan. Siihen asti;

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: