keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Harjoittelu alkuun

Otsikko on hieman hämäävä sinänsä, koska harjoittelua on takana jo tähän syksyyn ohjelmoidusti kolme viikkoa ja sitä ennen kaksi viikkoa rennosti treenaillen. Nyt on kuitenkin hetki kun aloitetaan kovempi harjoittelu kohti mahdollita tavoitetta 13 viikon päässä.

Suomi nousi tämän viikon alussa ratapyöräilyn kilometrin aika-ajon MM-rankingissa sijalle 15. ja samalla kiinni viimeiseen suoraan MM-paikkaan. ( http://www.uci.ch/track/ranking/ ) Sijoituksemme kannalta ratkaiseva kilpailu on 26.-30.1 käytävät Aasian maanosamestikset, jossa tarjolla on isosti pisteitä maanosan maille. Myös viikkoa myöhemmin käytävä CL3 -tason kilpailu Japanissa voi nostaa Aasian maiden pisteitä siten, että ohittavat meidät. Euroopassa olisi tarjolla vielä tammikuussa CL3-tason kilpailussa pisteitä, mutta koska oma pistetilini on tilanteessa, jossa en voi määriä kasvattaa jäisi näihin kilpailuihin osallistuminen muiden Suomelle pisteitä tuoneiden kontolle. Ja koska liitolla ei ole tukijärjestelmää tähän ei myöskään ole olettavissa, että kukaan tammikuussa menisi Tsekkeihin pisteitä hakemaan.

UCI julkistaa 8.2 MM-kilpailujen suorat paikat ja reservipaikat, jotka tulevat käyttöön siinä kohtaa, jos jokin suoran paikan saanut maa ei käytäkkään omaa kisapaikkaansa. Reservipaikoille päädymme joka tapauksessa mikä nyt sinänsä jo hyvä juttu, koska ainakin olemme olleet mukana kilpailussa MM-paikasta. Kauden 2015-2016 MM-kisat ajetaan maaliskuun ensimmäisellä viikolla Lontoossa. Itse kilpailuissahan Suomi ei haasta, 15 maan kilvassa, muita maita ajallisesti/sijoituksellisesti. Se on vain, valitettava, totuus.

Mutta mutta. Meillä on nyt kuitenkin tilanne, jossa kilpailuihin on aikaa 13 viikkoa. Paikkojen varmistumiseen 9 viikkoa. Eli vielä voi tehdä paljon, jotta JOS saamme MM-paikan on ainakin kaikki treeni tehty sen eteen, että kilpailuissa voi ajaa edes niin kovaa kuin mahdollista.

Halvaksihan tämä homma ei käy. 13 viikon aikana pitää leireillä niin maantiellä kuin radalla, varusteita pitäisi hankkia pyörään ja palautumistoimetkin pitäisi saattaa edes välttävälle tasolle. Lokakuun EM-kilpailuihin loppuneesta kaudesta on edelleen lähes tonni maksamatta, joka kuukaudesta toiseen roikkuu kivasti luottotilillä tasaisesti kasvaen. Ja nyt pitäisi olla valmis satsaamaan 13 viikkoon, mahdollisesti toki vain yhdeksään viikkoon, merkittävästi rahaa. Niin, ja sen jälkeen ollaan vasta maaliskuussa ja kauden 2016-2017 pitäisi alkaa siinä kohtaa. Hienoa? Nope.

Oli miten oli. Tällä viikolla koitan löytää muutaman yhteistyökumppanin, jotta tämä projekti olisi mahdollista koittaa viedä läpi. Mitään MM-paikkaahan ei vielä ole, mutta lähellä se on. Tietysti urheilun hienous tulee siinä vastaan, kun jäämme niukasti MM-paikan ulkopuolelle, mutta toisaalta pettymyksethän ovat niitä, jotka parhaiten suomalaisten mieltä lämmittää! Etenkin, jos pettyjä on joku muu kuin itse.

Eli. Eilen aloitin harjoittelemaan 3.3.2016 ajettavaa MM-kilpailujen kilometrin aika-ajoa varten, johon en edes tiedä pääseväni rankingin tai SPU:n puolesta. Ainakin yritetään, koska jos paikka tulee niin kilpailuihin ei tarvitse lähteä pysymetsästä ilman harjoittelua.

Ketju poikki,
-M

Ei kommentteja: